Uudet jätehuoltomääräykset astuvat voimaan 1.1.2021 HSY:n alueella.
Nyt on parhaillaan käynnissä siirtymäaika, joten kannattaa reagoida nopeasti, sillä jätehuolto saattaa tulla teille todella kalliiksi! Etenkin näin tulee olemaan sekajätteen keräyksen kustannusten osalta.
Kun lukuisat muut taloyhtiöt uudistavat jätepisteitään varautuessaan muutoksiin, lisää tämä luonnollisesti kysyntää kuluvana vuonna. Uusien jätehuoltomääräysten mukaisesti biojäte, muovi-, lasi- ja kartonkipakkaukset sekä pienmetalli kerätään erikseen kiinteistöistä, joissa on vähintään viisi huoneistoa.
Jätepisteen uudistus ja pihan maisemointi kannattaa muutenkin, sillä siisti piha toimivine huoltoalueineen lisää asukasviihtyvyyttä, kierrätyshalukkuutta, ja vaikuttaa parhaimmillaan positiivisesti kiinteistön arvoon.
Roskaväki palvelee diginäkin
COVID-19 -viruksen aiheuttamat erityistoimet vaikuttavat meidän suomalaisten arkeen ja kansantalouteen. Yhä useampi linnoittautuu koteihinsa, etätöitä tehden ja jälkikasvua hoitaen. Niin myös meidän, Hannoan roskaväen, on mukauduttava muuttuvaan tilanteeseen palvelemalla asiakkaitamme digitaalisesti. Onneksi tämä tapa on luonnistunut meiltä jo pidemmän aikaa.
Taloyhtiöiden järjestäytyminenkin vaatii erityisjärjestelyjä. Me ymmärrämme tämän hyvin ja voimme käydä läpi jätepiste- ja pihauudistuksen sähköisesti, vaikkapa koko esityksen interaktiivisena videopuheluna. Itse aineistot voimme postittaa ja/tai lähettää sähköisesti taloyhtiön päättäjille.
Alla olevasta tuoreesta videosta näet miten me työskentelemme Hannoalla!
P.S Klikkaamalla HSY:n logoa, pääset tutustumaan HSY:n alueen uusiin jätehuoltomääräyksiin tarkemmin!