#Rakasturoskiksiin on Panu Musakan kirjoittama neliosainen blogisarja taloyhtiöiden
jätehuollosta ja niiden kehittämisestä. Blogi julkaistaan kerran viikossa.
Olemme avanneet Pohjanmaalle Kokkolan ja Pietarsaaren talousalueelle uuden aluemyyjän paikan, joten ensimmäinen #rakasturoskiksiin osa on kutsu liittyä joukkoomme roskasakkiin.
Haastattelin tätä varten Vaasassa työskentelevää aluemyyjäämme Mikko Eteläpäätä ja kysyin millaista roskaväessä työskentely on hänen mielestään ollut.
Anna mennä Mikko!
“Terve! Aloitin Hannoalla aluemyyjänä Vaasassa tämän vuoden tammikuussa ja henkilökohtaisesti olen pitänyt kovasti. Työ on vapaata, itsenäistä, haasteellista sekä vaihtelevaa. Olen tehnyt aikaisemmin monenlaisia hommia ja rohkenen sanoa, että tämä on mukavaa ja rentoa hommaa moneen muuhun työhön verrattuna.”
Millaisia työpäivät Hannoalla ovat?
“Tyypilliseen työpäivään kuuluu pihojen ja isännöitsijöiden “metsästämistä”, taloyhtiöiden kiertämistä ja kuvaamista. Puhelimessa tulee oltua lähestulkoon päivittäin sekä asiakkaiden, että kollegojen kanssa.
Paljon tämä on myös isännöitsijöiden ja asukkaiden kanssa yhteistyössä toimimista. Me ollaan tavallaan kouluttajina jätteidenlajittelu- sekä paloturvallisuusasioissa ja tehdään roskiksista myös suunnitelmat valmiiksi. Varsinkin isännöitsijällä on usein monta rautaa tulessa ja ovat aika kiireistä sakkia, niin me pyrimme parhaamme mukaan auttamaan heitä työssään.
Tässä saa olla myös paljon ulkona, joten lunta ja tuiskua ei sovi liikaa pelätä.”
Entä työkaverit?
“Mitä työkavereihin tulee, niin rentoja ja mukavia ihmisiä tässä on ympärillä. Kasvavassa ja kehittyvässä firmassa on kiva työskennellä. Perjantaisin meillä on ollut tapana pitää skypepalaveri, jossa on mukana firman johto sekä myyjiä ympäri Suomen. On kiva vaihtaa kuulumisia ja kokemuksia muidenkin aluemyyjien kanssa.”
Yhteenveto
“Meillä on sellainen periaate, että “keep it simple”, nämä ovat kuitenkin roskiksia eikä mitään rakettitiedettä.”
Käy täyttämässä 160 merkin hakulomake rekry-sivulta
Seuraava #rakasturoskiksiin -jakso ilmestyy viikon kuluttua.
PANU MUSAKKA
@PanuMusakka